Kevättä rinnassa

Hyvää alkavaa kesää kaikille!

Kuukausi Hyvinkääläisenä

Aika menee siivillä
ja Remustakin on tullu jo iso poika!

Meillä on mennyt hyvin, 

tuo toveri on rikastuttanut meidän elämää jo huimasti näiden viiden kuluneen viikon aikana.
Sanomattakin siis selvää, että katumapäälle emme ole tulleet :)

Se on kekseliäs, seurallinen ja energinen pikku hirviö! Jokainen joka sen kanssa hetken aikaa viettänyt on menettänyt sydämensä sille.


Myös oma asenteeni muiden ihmisten ennakkooluloja kohtaan on laskenut. Se on oikeastaan eilisen eläinlääkäri käynnin ansiota. Meillä oli aika Hyvinkään Animiukseen. Meitä omistajia jännitti tietenkin enemmän ja olimme jo hyvissä ajoin paikalla. Kun astuimme sisään huomasin muiden asiakkaiden hymyt ja sillä hetkellä jokainen paikalla oleva asiakas koiransa kanssa tulivat tervehtimään meitä ja meidän pientä suurta miestä. Kehujakin sai kovasti. Meitä pyydettiin siirtymään ell tutkimus huoneeseen. Hetken juttelimme ja ell sanoi, että on aika nostaa koira pöydälle. Hän katsoi ensin yleisesti koiran olemusta ja terveyttä ja selitti meille samalla. Korvat on hienot, turkki hyvässä kunnossa. Silmät ei vuoda ja nenäryppy on pieni. Asento komea ja etu sekä takajalat asettuneet hyvin. Sitten ell kuunteli sydäntä ja hengitysteitä. Ei ylimääräisiä sydänääniä, eikä hengitys rohissut yhtään. Ell sanoi, että pieni suuri poikamme on oikein komea yksilö. Toivomme, että kehitys jatkuu samaan malliin, kovin olemme ylpeitä Remusta ja tuskin tarvitsee edes mainita, että piikkiä rempula ei edes huomannut kun oli niin kiire herkutella :D

Kun olimme lähdössä, niin kassalla oleva hoitaja alkoi juttelemaan vielä meille. Selvisi, että hänen siskollaan on samasta pentueesta bulli. Mieltä virkistävää saada omia ajatuksia sekä asenteitä korjattua muita ihmisiä kohtaan :) Hoitaja kehaisi vielä Remun sieraimia, näyttävät tilavilta. Oma kokemukseni Animiuksen henkilökunnasta ja palvelusta on siis todella positiivinen.

Eläinläälärin valintaan vaikutti tämä: Leivoin yksi ilta leipää ja Olin niin tohkeissani etten huomannut lattialle pudonneen pikkuosen hiivaa. Remu, tietenkin ennätti heti paikalle ja söi kuivahiivan. Hetken päästä Kaveri oksensi kaksi kertaa ja meni pedilleen todella toipuneen näköisenä. Tiesin, että hätä ei voi olla suuri koska määrä oli pieni ja remu oli oksentanut tämän jälkeen. Se, että remu oli niin apaattisena pedillään sai minut huolestumaan. Koitin saada remua leikkimään, mutta se ei hievahtanutkaan. Rupesin soittelemaan eläinlääkäreille. Kauhukseni huomasin soittavani jo kolmatta eri eläinlääkäriä puhelimeen joka meni vastaajaan PÄIVÄLLÄ KELLO KOLME. Niinkun arvata voi, neljännen puhelun kohdistin Animiukseen ja sieltä vastattiin välittömästi. Siellä kuunneltiin ja neuvottiin rauhallisesti. Tarkkailin tunnin verran remua puhelun jälkeen ja soitin uudestaan ja kerroin että kauhukakara alkaa vaikuttaa taas omalta itseltään. Annoin hyvää plautetta ja varasin ajan ensimmäisiin rokotuksiin. 

@ Sarppa ja Remu kumartaa!

7 +

Nyt on vähän pääle viikko yhteiseloa taistelumadon kanssa.
En olisi ikinä uskonut, että ensimmäinen viikko ensimmäisen koiran kanssa voisi mennä näin kivuttomasti ja hyvin.

Rempula on rohkea ja utealias pentu.
Asioita joita se on pelännyt on; sen huoneen kynnys.
- Herra isä kun ei aluksi meinannu uskaltautua sen yli tulemaan.
Rikkalapion harja, jos lakasin lattiaa niin Rempula katseli kummastuneena sopivan välimatkan päästä.
Hiusten suoristin, kovasti kiinnosti ja hepulihan siitä tuli.
Iso kuva Remusta itteestään, jonka kasvattaja laitto yllärinä mukaan! :)

Yöt meille menee nyt tosi hyvin. Alkuunhan oli kolme itkuista yötä  (kolmas yö, neljäs yö ja kuudes yö)
Nyt ei rempulaa kummemmin hetkauta kun siirrytään kammarin puolelle, toisin kun aamulla ollaan niiin innoissaan häntätypykkä heiluen vastassa.

Kyllä mä itse olen jo tässä pienesse ajassa rakastunut tuohon pikku ruttaturpaan niin sydän juuriani myöten.


@Sarppa

Hyvää (vaikkakin myöhäistä) ystävänpäivää täältä meiltä!

Viiden tähden yö!

Täydet viisi tähteä viime yöstä!
Rempula väsähti kun me ihmiset katsottiin Top gearia. Kun se loppu niin taistelumato sitten päätti herätä, noh me päätettiin mennä nukkumaan.
Ajateltiin kokeilla kongi-lelua, laitettiin sinne mössöherkkua ja jätettiin se Remulle. Että on hyvä keksintö tommonen aktivointilelu, ihan innostuin ja meinaan kyllä katsella lisää tuon tapasia!

 

Remunkin mielestä ihan huippu hyvä juttu.
Siirryttiin N:n kanssa kamarin puoellle ja kuunneltiin kun hetken aikaa rempula remusi kongin kanssa ja tämän jälkeen tuli nuuskimaan makkarin ovean raosta. Kerran vinkaisi, jonka jälkeen meni omaan huoneeseensa räksytti muutaman kerran kulketuskopalleen, kipitti hakemaan lelunsa keittiöstä ja roudasi ne koppaan. SITTEN REMU HILJENI, oon mä ylpee tosta pikku taistelumadosta! Meinaa kaksi ekaa yötä (mitkä nukku hyvin\ei itkenyt meidän perään meni varmasti uuden paikan ja ihmisten piikkiin) kaks seuraavaa yötä itkettiin ja viides yö oltiin jo ihan isäntänä. Myöskään aamu ininää ei ollut! Vasta kun rempula kuuli, että juteltiin kammarin puolella niin haukahti kerran. Ja kun tultiin makkarista, sitä ilon määrää kun ei oikein ees tienny miten päin olla :) Ja kyllä sitä huomaa, että alkaa asettua ja oikea luonne alkaa tulla esiin. Onneks oon itekkin täys luupää, ymmäretään toisiamme jollain tasolla.

Tällä hetkellä istun lattialla tyynyn päällä, katselle lämmittävää takkatulta, pikku ruttuturpa sylissä, N sohvalla katsellen ja hymyillen meitä. Mietin voisiko asiat paremmin olla?

@Sarppa

Neljän tähden yö

Neljäs yö takana. Se sujui samalla kaavalla kuin eilen.
Lopuksi päädyimme, että Remu saa olla yöt koko kämpässä (ei makkari, eikä alakerta).
Aiemminhan siis Remulla oli oma huone yläkerrassa, vierashuone.
Odotimme että vinkuminen loppui, lähdimme ulos pissalle ja menimme nukkumaan niin että herralla oli koko yläkerta käytössä.

"Anteeks, että valvotin!"

Harmiksemme huomasimme, että se ei vaikuttanut asiaan. Lopulta reppana rauhoittui ja vaipui uneen. Kellon lyödessä seitsemän aamulla Remu ilmoitti olevansa hereillä ja voi sitä innostuksen määrää kun nousimme jalkeille. Ilopissathan siinä pääsi.

"Mä osaan tän komiana olon!"

Lähdimme käymään ulkona ja ulkoilun jälkeen taistelumato jaksoi noin kymmenin minuuttia leikkiä uhkarohkeasti uudella näätä lelullaan ennenkuin simahti syliini. Hieman hymyilytti.

Ja nyt väskyttäis.

@ Sarppa

Vinku iita Remu

Kolmas kerta toden sanoo. Kolmantena yönä meijän reppana sitten alotti itkemisen kun piti jäädä omaan huoneeseen nukkumaan. Itkusta ei meinannu loppua tulla ja ihan sydämestä otti, niin raukalta se kuulosti!

Ootettiin kauan että vinkuminen loppu ja kun Remu lopetti niin lähdettiin ulos pissalle. Toivoteltiin hyvät yöt ja taas tuli itku. Noh, eihän meilläkään uni tullut ennen kuin reppana rauhottu. No lopulta se kyllä rauhottukin. Aamulla oli myös ensimmäinen kerta kun herra ilmotti olevansa hereillä ja huoneesta päästyään herra alkoi vaatia murkinaa. Kovin on siis määrätietoinen tämä meidän Remu.

Hetken kerkesimme olemaan ihan vaan perheen kesken ennen kuin tuli taas vieraita. Siskoni perheensä kanssa, sekä heidän armaani koira. Siskoni on oikea pölvästi, niinkun isosiskot yleensä ovat. Hienosti meidän pieni mies meni häntätypykkä heiluen tervehtimään jokaista. Lempi leikkikaveri ihmisistä kumminkin oli kummipoikani Alex 6v. Hetken päästä päästimme Armaanin yläkertaan tutustumaan Remuun. Se meni hienosti, mitä tuo meidän taistelumato luuli olevansa ihan päällikkö. Ensin härnättiin ja sitten kipitettiin piiloon sellaiseen paikkaan mihin Armaani ei mahtunut :D.

 Ovikello soi ja vanhempani saapuivat myös uutta perheen jäsentä tervehtimään. Pikkuinen oli tosin pitkän riekkumisen jälkeen niin väsy, että uni painoi käpälää. Kauaa ei Remu kumminkaan malttanut nukkua, olihan nyt kumminkin vieraita kylässä. Iloinen olen siitä, ettei ainakaan vielä Remulla ole väliä onko ihminen sukupuoleltaa mies, nainen, lapsi vaan kaikki otetaan avosylin vastaan. Odotan innolla sitä, kun pääsen viemään Remun vierailulle meille töihin, nuorten kehitysvammaisten asuntolaan.

Reipas Remu

Tänään valkeni kolmas aamu kun tuo neli jalkainen ruttunaama meillä täälä Hyvinkäällä pyyheltää, Remu.

Ensimmäisen yö oli hieman hankala, omistajalle. Heräsin itte jo viideltä, malttamaton kun olen. Remu jatko nukkumista vähät mun heräämisestä välittämättä. Sen pahin vihollinen oli sen huoneen kynnys. Kun sen sai ylitettyä niin johan oltiin polleeta poikaa. Koko ajan se oli reipas, mutta kun ekat vieraat saapu illalla kattomaan niin oli ihan kingi. Ja se sosiaalisuus, jokaisen luo innokkaasti vuorotellen. Ulkona ollaan käyty ja se kyllä oli jännää ja uutta, sekä hieman pelottikin. Mutta kun vieraat oli mukana, ehei pelottanu ja ei ollu koskaan pelottanukkaan.

Remu on melkonen persoona, vaikka onkin vasta tollanen taistelu mato. Kovin on sosiaalinen ja leikkisä, se alkukantainen ajatus että enkkubullit ois sohvaperunoita on kokonaan hävinnyt.

Toisena päivänä meille tuli ensimmäiset vieraat, miehen perhettä. Viisi henkeä, yksi muksu. Remu silmin nähden rohkaistui ja halusi näyttää olevansa iso poika. Sympaattisuudella ja itsepäisyydellä herra on löytänyt jokaisen vierailian sydämestä paikan. Vastaanotto on ollut siis ihana, kukaan meidän ihmisistä ei ole kyseenalaistanut rotuvalintaamme.

olimme harkinneet rotua muutaman vuoden ja olimmet tietoisia mahdollisista sairauksista ja olimme haalineet rotutietoutta paljon. Kun aloimme vuosi sitten puhumaan varmana siitä, että hankkisimme enkkubulli uskaltui muutama tuttava tulla sanomaan, että olemmeko me miettineet valintaamme loppuun asti. Olimme me.

Kasvattajia selasimme netistä pitkään ennen kuin olimme edes valintaamme tehnyt. Sitten kiinnyimme yhtiin sivuihin, jossa oli kattavat tiedot kaikista koirista sekä puhuttiin totuuden mukaisesti rodusta (Bakeapplebeach bulldogs). Samalla minuutilla sivuille tuli ilmoitus, että yksi uros ja yksi naaras on vapaa. Laitoimme kasvattajalle sähköpostia. Ja vastaus tuli seuraavana päivänä. Yksi pentu oli varattu meille. Kasvattajan valinta, kira oli niin varma ettei monen tunnin ajomatka haitannut. Soitimme ja sovimme että tulisimme juttelemaan ja kyselemään rodusta. Olimme sydämmellisesti tervetulleet.

Ensimmäisellä kerralla kun menimme, oli ajatus vain keskustella rakentavasti pennun ottamisesta. Pointti ei ollut siis nähdä koiria. Kumminkin kun ajoimme pihatielle ja näimme pentueen emän juoksemassa metsästä kasvattajan luo, olin myyty tälle rodulle.

Kun näimme pentuuet, siis kolme viikkoisina niin tiesimme heti, kuka oli Remu. Ja kyseinen riiviö muuttikin loppu peleissä meille.

Lähtiessämme olimme pelkkinä kysymysmerkkeinä. Vihdoin ensimmäinen askel kohti uutta perheen jäsentä oli otettu.

Toinen vierailumme oli kolmen viikon päästä, jolloin menimme valitsemaan pennun. Kaksi oli jäljellä. Ja me valitsimme mustasilmä Susannan, tai oikeestaan se valitsi meidät jo ensimmäisellä kerralla.

Kolmen viikon päästä kävimme hakemassa Remun, eli kolme päivää sitten. Kasvattaja oli huippu ja kaikki sujui todella hyvin. Ainoa asia mikä harmittaa, on se että kasvattaja asuu niin kaukana (Kuopiossa). Näkisin mieluusti useammin häntä.

@Sarppa